maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kevättä kohti

Kyllä saisi jo lumentulo loppua. Tätä kirjoitellessa sitä tupruttaa tuiskaamalla.

Sukuseuran hallitus kokoontuu jälleen huomenna, ja virallisten asioiden ohella suunnitellaan jälleen sukukokousta sekä sukujuhlaa. Juhlapäivä on lauantaina 22. elokuuta, 2020. Juhlapaikka on varmistettu, ja se on sama kuin ennenkin, vaan nimeltään eri. Uusi nimi on Virkistyshotelli Yyteri. Mielenkiintoista nähdä, mitä muuta uutta sieltä löytyy.
Sukuseurojen juhlatilaisuudet ovat kuulemma edelleenkin heille tärkeitä, joten se seikka vaikutti paljon paikan valitsemiseen. Vieraat ovat tykänneet miljööstä sekä ruoasta, joten miksi siis olisimme vaihtaneet.

Jäsenmaksulaput lähtivät postin mukana viime maanantaina. Jos eräpäivä unohtuu, niin aina jänenyyden voi maksaa myöhemminkin. Maksuhan perustuu vapaaehtoisuuteen. Valitettavasti meillä ei ole kaikkien osoitteita, jolloin muukin postin lähettäminen on mahdotonta. Yksityissuojan vuoksi emme voi keneltäkään kyselläkään. Onneksi tällaisia tapauksia on vähenevässä määrin.
Sukuseuran hallituksen jäseniin voi aina ottaa yhteyttä, jos jokin askarruttaa, tai vaikkapa ihan muuten vaan

maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulutervehdys





Tahtoisin toivoa Sinulle
jotakin oikein hyvää.
Enkelin siipien havinaa,
onnea, iloa syvää.
Elina
Sukuseuran hallitus toivottaa
Hyvää Joulua
ja
Onnellista Uutta Vuotta 2019